lauantai 15. kesäkuuta 2019

Pehmopallo +ohje

Tästä piti tulla ensiksi pehmokuutio, mutta täyttövaiheessa vasta tajusin, että ei olisi pitänyt neuloa näitä kappaleita aina oikein-neuleena. Joustavat nimittäin niin paljon, että tästä tulikin pallo... :D
Noh, ei se haittaa, itseasiassa tästä tulikin jopa kivempi näin.

Malli: omasta päästä
Ohje: omasta päästä
Puikot: 3,75mm
Lanka: jämälankoja kaapista

Ohjeenkin tähän voin toki kirjoittaa, jos joku sitä johonkin tarvitsee:

Tarvikkeet:
• kuutta eri väristä neulelankaa (kaikkien tulisi olla saman paksuisia)
• täytevanua
• sopivan kokoiset puikot (itselläni oli 3,75mm)
• iso neula lankojen päättelyyn
• sakset

1. Luo haluamasi määrä silmukoita (tässä 15s). Jätä reilu langanpätkä palasten yhteenompeluun (20-30cm)
2. Neulo aina oikein -neuletta niin monta kerrosta, että päättelykerroksella kappaleen pituus tulisi olemaan suurinpiirtein sama kuin leveys.
3. Päättele kaikki silmukat. Jätä tähänkin päähän reilu pätkä lankaa.
4. Tee samanlaisia lappuja 6kpl.
5. Kun kaikki laput ovat valmiita, sommittele "kuutio" niin, että yhdellä langanpätkällä saat yhden reunan ommeltua.
6. Aloita lappujen ompelu. Aseta kaksi lappua toisiaan vasten niin, että oikeat puolet ovat vastakkain ja ompele ne langanpätkällä toisiinsa kiinni. Muista kiristää pistoja välissä, jottei lanka jää löysäksi. Päättele lanka niin, ettei se näy kappaleen toiselle puolelle.
7. Ompele kaikki muutkin saumat samoin, yhtä lukuunottamatta.
8. Käännä työ oikein päin ja täytä se vanulla niin täyteen kuin mahdollista.
9. Ompele viimeinen sauma siististi oikealta puolelta ja päättele lanka. Mutustele palloa vähän käsissäsi, jotta se saa hyvän muodon.

Tadaa ja valmista tuli!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti