Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapaset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapaset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Jonttuut

Näitä rupesin tekemään ihan hetken mielijohteesta kun muita neuletöitä ei ollut enää kesken. Nämä tulevat siis joululahjaksi, yhdessä saman sarjan polvisukkien kanssa. Ovat kuitenkin niin kauniit, että päätin kyllä tehdä itselleni samanlaiset, eri tehostevärillä varmaan. Ohje näihinkin löytyy Facebookin Villasukkarakkautta - ryhmästä.

Malli: Jonttuut
Ohje: Villasukkarakkautta - Facebook ryhmä
Puikot: 3,75mm
Lanka: Novita 7 Veljestä

Muuten tein kaiken täysin ohjeen mukaan, mutta jätin lapaset vähän lyhyemmiksi kuin kaaviossa ja näin ovat juuri sopivat ainakin minulle, toivottavasti myös lahjansaajalle. :)

maanantai 3. joulukuuta 2018

Vastasyntyneen lapaset

Näitäkin samanlaisia lapasia olen neulonut jo useita ennen näitä. Nämä valmistuvat aika nopsaan ja lankaakaan ei kulu paljoa. Aika pienet näistä tulee, mutta eivätköhän ole keskosille ihan hyvät.

Malli: Vastasyntyneen lapaset
Ohje: Virkkausta ja värkkäystä
Puikot: 3,5mm
Lanka: Novita Baby Wool

Olin tästä samasta langasta aloittanut tekemään vauvan pipoa, mutta loppuvaiheessa lanka loppui kesken. Käytiin hakemassa kaupoilta lisää lankaa, mutta kotona huomasinkin sen olevan eri väristä! Näköjään tämän sävyinen lanka on jo poistunut valikoimista.. Eihän se auttanut muu kuin laittaa pipo purkuun ja tehdä sellainen sitten siitä uudesta kerästä. Siitä puretusta piposta syntyivät sitten nämä lapaset. :)

maanantai 19. marraskuuta 2018

Vauvan lapaset

Tällaisetkin syntyivät sitten viimejulkaisussa käyttämäni merinovillalangan lopusta. Nämäkin menevät sinne vauvojen teholle joulun alla. Erilaisia vauvaneuleita esittelen varmasti lisää tässä ennen joulua. Nämä valmistuvat niin kivan nopeasti että ovat mukavaa vaihtelua isompien projektien ohella.
Malli: Vauvan lapaset
Ohje: Onnellisten tähtien alla
Puikot: 3,5mm
Lanka: Novita Baby Wool