maanantai 12. elokuuta 2019

Ompeluksia

Vaihdettiin Teemun pinnasänky tässä joku aika sitten lasten jatkettavaan sänkyyn. Siinä samassa tajusinkin että meillähän oli vain yksi ainoa siihen sopiva aluslakana. Samalla Teemu otti käyttöön myös ensimmäisen tyynynsä, johon oli vain pari tyynyliinaa valmiina. Kohta tulisi vauvan peittokin vaihtaa hieman isompaan lastenpeittoon, johon yllätysyllätys löytyi vain yksi pussilakana valmiina.

Olin jo hetki sitten ottanut äidiltäni ompelukoneen lainaan, mutten ollu "kerennyt" ompelemaan vielä paljon mitään. Siispä ryhdyin tuumasta toimeen ja päätin tehdä muutamat petivaatteet, kun oli kerrankin vapaata aikaa Teemun ollessa päiväkodissa.

Ensiksi ajattelin ommella petivaatteet kokonaan uudesta kankaasta, mutta uusi puuvillakangas on mielestäni jotenkin turhan kovaa pienen lapsen petivaatteisiin. Sitäpaitsi, meillä oli sopivasti muutamia ylimääräisiä pussilakanoita ja tyynyliinoja, jotka olivat joko rikki, tai muuten vain jääneet kokonaan käyttämättä. 
Vaikka sitä ajattelisi että näidenkin ompeleminen valmiista petivaatteista olisi helppo ja nopea homma, niin en nyt menisi ihan niinkään sanomaan. Tai noh, helppoahan tämä oli, mutta koko päivä siinä melkein vierähti kun tein 2kpl jokaista petivaatetta.

Maailman esteettisimpiä nämä eivät tasan ole, mutta juuri ihanan pehmoisia ja ilmaisiksi tulivat.

Päällimmäiset 2kpl ovat aluslakanoita (koossa 95x170cm). Alimmaiset 2kpl ovat pussilakanasettejä (koossa 115x150cm), sekä tyynyliinat (35x55cm).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti