sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Vauvan sukat

Marttojen ohjeella perussukat Teemulle. Ohje oli todella reilun kokoinen, joten tein tuolla pienemmällä ohjeella ja ovat siltikin niin joustavat että mahtuvat käyttäjälleen varmaan vielä ainakin vuoden verran.
Näitä rupesin tekemään meidän minilomalla Savonlinnassa, jonne sitten unohdin bambupuikkoni, joita näihin käytin. Koon 4 puikkoja minulla ei sitten ollutkaan enää toisia, joten siinä meni jonkun aikaa kun sain toisen sukan tehtyä. Ihana mieheni osti minulle Novitan koivuiset sukkapuikot ja olen kyllä todella yllättynyt miten hyvät ne ovat neuloa! Olin kuullut etteivät paljoa eroaisi bambupuikoista, mutta käsituntuma näissä on 100x parempi! Pitääkin ostaa noita lisää erikokoisina.. :)

Malli: Vauvansukat
Ohje: Martat
Puikot: 4mm
Lanka: Novita Nalle Garden


Kaikenkaikkiaan nämä ovat helpot ja nopeat perussukat vauvalle/taaperolle. Ja tämä Nalle Garden oli kuin luotu näihin sukkiin; värit osuivat täydellisesti kohdalleen, vaikken edes kohdistanut niitä mitenkään :D

maanantai 21. tammikuuta 2019

Kynttilöitä

Näitä söpöläisiä tein joululahjojen mukaan ja jätin tietenkin tämmöiselle kynttiläaddiktille parit kotiinkin. Parafiini- ja steariinimassat lojuivat kaapin perillä noin vuoden, kunnes sain motivaation tehdä niistä jotain. Kynttilöiden lisäksi tein muutamat sytykesipsit ylimääräisestä kynttilämassasta ja vanulapuista.




Kynttilöiden teko on todella helppoa, mutta järkyttävän hidasta. Näidenkin tekemiseen meni useampi tunti + kuivumisaika. Itse sulatin massan (noin 1/2 steariinia ja 1/2 parafiinia) vesihauteessa, sekoitin joukkoon vaaleanpunaista kynttiläväriä ja kaadoin muotteihin ja purkkeihin. Pöytäkynttilöihin käytin muotteina tyhjiä pringles-purkkeja ja nuo lasikynttilöiden lasit ovat puhtaita creme brulee -kuppeja.

Harmikseni huomasin pöytäkynttilöiden palavan todella hölmösti, varmaan seoksen suhteet olivat huonot. Lasikynttilät palavat paljon järkevämmin, tiedänpähän jatkossa tehdä niitä enemmän. :)

torstai 17. tammikuuta 2019

Nilkkasukat

Noniin vihdoin palaan tänne blogin puolelle! Tämä tauko vähän venähti, sillä nyt on ollut tässä vähän kaikenlaista elämässä. Ensinnäkin Teemu kasvaa hurjaa vauhtia, eikä perässä meinaa pysyä. Toiseksi, ajattelin että tekisin muutaman postauksen valmiiksi odottamaan julkaisua, sillä käsityötahtini on nyt selvästi hidastunut ja haluaisin päästä tänne julkaisemaan kuitenkin säännöllisesti. Kolmanneksi, olen nyt yrittänyt tehdä pientä elämäntaparemonttia, joka vie taas oman aikansa elämästäni. Päätinpä siis että höllään vähän julkaisutahtia, mutta pyrin silti julkaisemaan kaksi julkaisua viikossa. :)

Mutta asiaan, näitä sukkia aloin tekemään joululahjaksi, ja yhdet tällaiset samanlaiset menivätkin pukinkonttiin, mutta nämä olivatkin niin kivat neulottavat ja hyvät jalassa että päätinpä tehdä samanlaiset itsellenikin! Tämä ohje menee varmasti talteen.

Malli: Nilkkasukat
Ohje: Life with Mari
Puikot: 3,5mm
Lanka: Novita 7 veljestä


Nyt olisi vielä yhdet sukat puikoilla, jotka ovat olleet tekeillä jo ikuisuuden. Saapas nähdä maltanko tehdä ne loppuun ennen kuin aloitan uuden neuleprojektin. Lankoja kuitenkin löytyisi..

maanantai 17. joulukuuta 2018

Joulurauhaa

Noniin, eli ajattelin nyt pitää pikkuisen tauon bloggaamisesta. Nyt joulun alla on yksinkertaisesti niin hirveästi tehtävää ja stressattavaa, etten halua nyt tällä blogilla stressata itseäni enää yhtään enempää. Meillä on vielä melkein kaikki jouluvalmistelutkin tekemättä (joululahjojen hankintaa lukuunottamatta), puhumattakaan Teemun synttärivalmisteluista. Käsitöitäkin teen varmasti tässä tosi tiukalla tahdilla ja tulenkin ne sitten tänne esittelemään, kunhan palaillaan tauolta. En vielä tiedä kuinka kauan tämä tauko tulee kestämään, sillä oikeastaan koko loppuvuodeksi on niin paljon menoa että en tiedä kerkeänkö tulla tänne enää tämän vuoden puolella päivittelemään. Kuitenkin viimeistään tammikuun alussa palaillaan taas asiaan. Kommentteja kirjoituksiin saa toki laittaa ja niihin pyrin vastailemaan heti kun huomaan. :) Mukavaa joulun odotusta!

torstai 13. joulukuuta 2018

Puuvillaiset nilkkasukat

Nämä sain jo viimeviikolla valmiiksi. Näiden valmistumiseen tuntui menevän ikuisuus kun olivat niin pitkäveteistä neulottavaa. Idean näihin sain siitä, kun sain jostain kolme 50g kerää oranssia puuvillalankaa, enkä tiennyt yhtään mitä niistä tekisin. Ajattelin näin tuhlaavani ne melkein kaikki, mutta lanka olikin niin riittoisaa, että näihin meni vain yksi kerä. Noh, yksi ainakin vähempänä.

Malli: DROPS 106-20
Ohje: Drops Design
Puikot: 2mm
Lanka: tuntematon puuvillalanka


Näistä tuli juuri sopivat itselleni, ehkä yhden koon olisivat saaneet olla isommat, mutta eivätköhän nämä tästä käytössä veny. Mukava ja helppo ohje, paitsi että tämmöinen kantapää ei sitten ole yhtään minun juttu. En saa tuota mitenkään näyttämään siistiltä.

tiistai 11. joulukuuta 2018

Jättineulepeitto

Siis tämä neuletyö on aivan I H A N A! Tähän olen 100% tyytyväinen ja osasyynä on varmastikkin se, että sain tähän käyttämäni langan elämäni tärkeimmältä ihmiseltä. ❤️



Tein tämän 24:lla silmukalla ja neuloin koko työn käsin tuossa sängyn päällä, tasaisella alustalla. En siis käyttänyt käsiäni ikään kuin "puikkoina", kuten monet ilmeisesti tekevät. Mielestäni tuli kivempi näin. Olin lukenut että tämän tekoon menisi järjettömästi aikaa ja olisi kuulemma hirveä homma tehdä, mutta itse tykkäsin projektista kovasti ja aikaa tähän kului vain pari tuntia, jos taukoja ei lasketa.
Lankaakin jäi yli vielä vaikka miten paljon, pitääpä miettiä mitä lopuista teen.


sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Jonttuut

Näitä rupesin tekemään ihan hetken mielijohteesta kun muita neuletöitä ei ollut enää kesken. Nämä tulevat siis joululahjaksi, yhdessä saman sarjan polvisukkien kanssa. Ovat kuitenkin niin kauniit, että päätin kyllä tehdä itselleni samanlaiset, eri tehostevärillä varmaan. Ohje näihinkin löytyy Facebookin Villasukkarakkautta - ryhmästä.

Malli: Jonttuut
Ohje: Villasukkarakkautta - Facebook ryhmä
Puikot: 3,75mm
Lanka: Novita 7 Veljestä

Muuten tein kaiken täysin ohjeen mukaan, mutta jätin lapaset vähän lyhyemmiksi kuin kaaviossa ja näin ovat juuri sopivat ainakin minulle, toivottavasti myös lahjansaajalle. :)

perjantai 7. joulukuuta 2018

Jättilankaa!

Tällaisesta jättilangasta olin haaveillut jo pitkään, halusin tehdä sellaisen ihanan paksun ja pehmeän peiton, jollaisia monet olivat neuloneet ja virkanneet jo viime vuonna. Langat olivat kuitenkin sen verran kalliita, että minun osaltani se tyssäsi sitten siihen. Nyt mieheni oli kuitenkin ostanut minulle joululahjaksi tätä ihanuutta ja antoi tämän minulle jo eilen. Eiköhän tästä saada muutamat peitot ja tyynyt tehtyä, kerässä on nimittäin 10kg lankaa.. :D



Laitoin tästä langasta jo kyselyä erääseen fb-ryhmään ja kyselin siis mitä kaikkea tästä voisikaan tehdä pelkän peiton lisäksi. Suurin osa vastauksista oli asiallisia ja ystävällisiä, mutta jopa siihen keskusteluun löytyi jostain niitä kateellisia nipottajia, jotka kokivat tarpeelliseksi tulla kertomaan kuinka itse eivät tekisi kyseisestä langasta mitään ja että tästä tehdyt jutut näyttävät kuulemma kamalilta pian. Noh, pelkkiä vähälle kulutukselle joutuvia sisustusesineitä meinasinkin tehdä, mutta mikä siinä on että toisen ilo pitää yrittää pilata vain oman kateuden vuoksi? Itseäni tämä ei onneksi lannista, mutta jollekin toiselle voisi oikeasti tulla tuollaisesta paha mieli. Ja näitä samanlaisia nipottajia löytyy ihan kaikista fb-ryhmistä. En vain välillä voi ymmärtää ihmisten pahantahtoisuutta pelkän kateuden vuoksi. Eikö vain voisi olla iloinen toisen puolesta tai pysyä hiljaa jos ei ole mitään mukavaa sanottavaa?

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Vauvan pipo

Tämän pipon ohjeen olin tallentanut tabletille jo aikoja sitten. Tämä on tosi helppo ja yksinkertainen, jonka varmasti kuka tahansa osaa tehdä ja tätä voi tehdä helposti vaikka telkkaria katsoessa kun ei ole mitään tarkasti noudatettavaa ohjetta.

Malli: Vauvan pipo
Ohje: Aamulehti
Puikot: 3,5mm
Lanka: Novita Baby Wool

Tämän tein ihan yksivärisenä kun ei nyt muunväristä merinovillalankaa sattunut kaapista löytymään. Ohjeessa lukee että pipoihin voisi käyttää myös esimerkiksi Novitan Nallea tai 7 Veljestä, mutta joissain facebook-ryhmissä ainakin sanotaan että pelkkä merinovilla käy. En sitten tiedä pitäisikö muutamia pipoja tehdä joistain kaapista löytyvistä langoista, vai käytänkö ne esimerkiksi vauvapeittoihin, joihin kuulemma karheammatkin langat käyvät.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Vastasyntyneen lapaset

Näitäkin samanlaisia lapasia olen neulonut jo useita ennen näitä. Nämä valmistuvat aika nopsaan ja lankaakaan ei kulu paljoa. Aika pienet näistä tulee, mutta eivätköhän ole keskosille ihan hyvät.

Malli: Vastasyntyneen lapaset
Ohje: Virkkausta ja värkkäystä
Puikot: 3,5mm
Lanka: Novita Baby Wool

Olin tästä samasta langasta aloittanut tekemään vauvan pipoa, mutta loppuvaiheessa lanka loppui kesken. Käytiin hakemassa kaupoilta lisää lankaa, mutta kotona huomasinkin sen olevan eri väristä! Näköjään tämän sävyinen lanka on jo poistunut valikoimista.. Eihän se auttanut muu kuin laittaa pipo purkuun ja tehdä sellainen sitten siitä uudesta kerästä. Siitä puretusta piposta syntyivät sitten nämä lapaset. :)